tiistai 19. elokuuta 2014

Twiittaavan pääministerin ihmeelliset siekailut

Heinäkuun lopussa päästiin pahoittamaan mieltä tuoreen pääministerin, Alexander Stubbin twiiteistä. Hän kun elämöi Joroisten triathlon-kisoista, kun olisi pitänyt asianmukaisesti valitella malesialaisen matkustajakoneen alasampumista Ukrainassa. Tästä seurasi luonnollisesti yhtä sun toista jälkipuintia ja analyysia.

Tapaus on historiallinen, sillä Suomessa ei ole ennen ollut näin välittömän letkeää pääministeriä eikä varsinkaan välinettä pääministerin letkeyden ympärivuorokautiseen tykittämiseen. Esimerkiksi Stubbin edeltäjän, Jyrki Kataisen Twitter-avautumista pääsevät lukemaan vain "vahvistetut" eli tilin omistajan hyväksymät seuraajat. Edellisiä hallituksia luotsanneiden Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen twiitit taas ovat harvassa kuin pohjalaisen poikamiehen puhe eivätkä nettihittejä ensinkään. Vanhasen pääministeriyttä eli vuotta 2003 kauemmas taas on turha mennä, sillä koko sosiaalista mediaa ei ollut olemassa. 2000-luvun alkuhämärissä poliitikot puhuivat kansalle vielä alkeellisen kömpelöillä keinoilla, kuten televisio- ja lehtihaastattelujen sekä toritapaamisten kautta.

Kuin vaalea Pohjolan neito ensimmäistä kertaa Rodoksella, joka saa osakseen paikallisten giorgiosten lipevän liehittelyn, on Suomen kansa yhtä aikaa hämmentynyt, varautunut ja imarreltu Stubbin nettihölötyksen äärellä. Tästä johtunee myös se, että media ei ole vielä kyennyt muodostamaan vakiintunutta hyväksyntää tahi paheksuntaa suhteessa pääministerin twiitailuun. Emme ole myöskään saaneet lukea analyysiä Stubbin twiittien sisällöstä, ehkä osin senkin vuoksi, että asennoituminen some-päivityksiin on armottoman subjektiivista: joillekin ihastelut kummitytön uudesta hampaasta tai toteamukset helteen kuumuudesta ovat todella kovaa shittiä.

Aamulehti tosin luotasi pintapuolisesti kansan tuntoja siitä, että mitä pääministerin sopisi Twitterissä kertoa. 42 prosenttia puolusti puhdasta tajunnanvirtaa, Stubb twiitatkoon mitä huvittaa, 38 prosenttia piti Twitteriä pääministerin tiedotuskanavana eli sisällön tulisi olla asiallista ja 20 prosenttia, arvatenkin kyselyyn osallistuneet henkisesti tai fyysisesti yli 65-vuotiaat, olivat sitä mieltä, että pääministerin ei tulisi twiitata ollenkaan.

Stubbin paljon puhutut twiitit ovat, eivätkä mitenkään yllättäen, sekä vakavaa asiaa että sekalaista dadaa. Yhteistä näille on twitter-sfäärin pinnallisuus. Koko ajan ollaan äänessä, mutta ei sanota oikeastaan mitään syvällistä tai lopulta lukemisen arvoista. Kuulostaako tutulta, somen käyttäjä?

Pääministeri käyttää paljon aikaa kertoakseen mihin on menossa, kenen kanssa kokoustamassa tai mistä tulossa. En tiedä kenelle muulle on tärkeää tai edes miedosti viihdyttävää tietää, että Stubb on ollut Alakylän koulun oppilasparlamentin tentissä, kuin Alakylän koululaisille ja heidän perheilleen. Entä ketä yllätti se, että pääministerin vierailu Seinäjoella sisälsi kokouksia, paikallisella kauppakadulla eli poliitikkotermein kentällä käyntiä sekä median kanssa seurustelua? Miksi on tärkeää käyttää aikaa tämän kaltaisen triviaalin tiedon jakamiseen, siis joku muu kuin se, että tämä nyt on Twitterissä tapana?

Toki Stubbilla on välillä myös vakavaa asiaa, mutta mitä muuta kuin yleismaailmallisia nollalausuntoja kykenee sanomaan 140 merkissä? "Olen aloittanut toimet orjuuden palauttamiseksi Suomeen". Hmm.. okei, no olisihan tuo mahdollista, mutta mitä Stubb todella sanoo?

"Europe does not have a functioning digital single market. Example: try watching a live, legally streamed, programme from another EU country."

"Three priorities at the moment: 1. Dignity for the deceased. 2. Investigation. 3. Those responsible should be brought to justice. #Ukraine"

Miksiköhän pääministerin muuten kirjoittaa kaikki politiikalta haiskahtavat twiittinsä englanniksi? Onko yleisönä muu maailma suomalaisten sijaan? Vain ensimmäistä kotimaista taitavat saavat sen sijaan tyytyvä Stubbin Twitter-neuvoihin:

"Hei porukat, Twitter on olemassa keskustelua varten. Työtä ja vapaa- aikaa. Kannattaa aina olla oma ittensä. Ei muuteta mitään."

"Eniten kritiikkiä niiltä, jotka eivät ole twitterissä. Sananvapaus, sormella osoittaminen ja mielensä pahoittaminen on hassu yhdistelmä."

Kolmas twiitti-tyyppi on kokoomusnuorten kehityspäiviltä ja elämänhallintaseminaareista tuttu yltiöpositiivinen tsemppaaminen. Suomea ollaan siivittämässä nousuun tämän tästä. Upea palaveri! Mahtavia ihmisiä! Usko itseesi! Uskalla unelmoida! Kovaa työtä! Hieno päivä! Mahtava lenkki! Hienot kisat!

Voiko kaikki olla mahtavaa koko ajan vai onko kyse lapsen kaltaisesta itsesuggestiosta: kun sitä toivoo tarpeeksi kovaa, se tapahtuu. Meitä suomalaisia syytetään usein vahingonilosta ja pessimismistä, voittajamentaliteetin puuttumisesta, mutta maailmalta löytyy myös varoittavia esimerkkejä siitä, millaiseen suohon katteeton optimismi voi johtaa. Ei tekopirteästä kouhottamisesta toki haittaakan ole, ainakaan niin kauan kun ei erehdytä kuvittelemaan, että kiva tsemppi riittää viisaiden päätösten sijaan.

Seuraavassa twiitissä pääministeri jo sitten vakavoituukin pahoittelemaan ulkomailla surmansa saaneiden avustustyöntekijöiden puolesta tai Ukrainan tilanteen vuoksi. Hetkittäin kontrasti on jopa irvokas, kuten kävi 9. elokuuta, kun Stubb pohtii ensi kaverin häiden pukukoodia, porvarillisesti vitsaillen:

"Menossa kaverin häihin. Kysyin pukukoodista. Sain vapaat kädet, eli shortsit, polvisukat, loaferit ja mirri kaulaan #hymiö #aikustenoikeesti"

Ja heti seuraavaksi synkistyy kansainvälisen poliitikan äärellä.

"Concerned about the humanitarian situation in Eastern Ukraine. The international community must step up the relief efforts. Dialogue needed."

Ehkä on niin, että Twitter vain antaa sirpalemaisen kuvan adhd-poukkoilijasta, joka ei kykene syventymään yhteenkään asiaan minuuttia pidemmäksi aikaa, mutta kuvittelisin, että taukoamaton some-päivittely ei ainakaan vähennä pääministerin työmäärä tai aivoissa liikkuvien palasten summaa.

Tai ehkä Teräsmies ei olekaan Clark Kent vaan muuan A. Stubb, ja hän kykenee lukemattomien alirutiinien multiajoon. Mutta kunnes tämä hypoteesi todistetaan uskottavasti, olisi pääministerin paikallaan miettiä pykälän verran vähemmän miten opastaa Twitterin käytössääntöihin ja alkaa pohtia kestävyysvajetta, työttömyyttä, sote-uudistusta, eläkepommia ja hoitotakuuta. Vaikka sitten siellä Twitterissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti