keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Sanomalehdistön hidas itsemurha


On eräänlainen ironian multihuipentuma, että vallan vahtikoirat heittäytyvät täydellisiksi teeskentelijöiksi, kun omista touhuista on kyse. Suomalaiset mediatalot ovat avoimuuden ja totuuden asialla monessa asiassa, vaan eivät omassa toimintafilosofiassaan. Virtahepo olohuoneessa on sanomalehdistön alennustila, sen pakottaminen osakkeenomistajien rahantekovälineeksi, ennen kuin koko korttitalo romahtaa omaan mahdottomuuteensa.

Kun väkeä, siis toimittajia, kuvaajia, taittosihteereitä, graafikoita ja kaikkia heitä, jotka sen joka-aamuisen uutislehden tekevät, ollaan jälleen kerran irtisanomassa, kääritään paskapuheiden ympärille tiedotejargonin kiiltopaperia. Puhutaan "toiminnan tehostamisesta", kenties "sopeutetaan organisaatiota muuttuvassa toimintaympäristössä", "varmistetaan elinkelpoisuus" ja niin edelleen. Tärkeintä on säilyttää hölynpölyn ympäripyöreys, jotta kenelläkään ei unettavaa tiedotuskieltä tavatessa pälkähdä päähän, että lehti on jälleen hukkaamassa ammattitaitoaan ja huonontamassa tuotettaan.

Eräässä mielessä tämä ennakoiva amputointi voisi vertautua siihen, että potilas poistaa maksansa, että ei vahingossakaan sairastu kirroosiin. Tilanne on tragikoominen. Samaan aikaan kun sanomalehtien levikit ovat vapaassa pudotuksessa, tekee ala näemmä kaikkensa, jotta pudotus olisi vieläkin rajumpi. Voisi kuvitella, että lukijoista taisteltaisiin kaikin keinoin. Pyrittäisiin osoittamaan, että täällä tehdään laadukasta ja monipuolista lehteä, ja kyllä, me olemme aito vaihtoehto internetin tietotulvalle. Me kerromme teille syvällistä ja oleellista tietoa, jota ei muualta saa.

Pörssiomisteisten sanomalehtien tapa on ollut päinvastainen. Päivälehdet ovat jo nostaneet kädet pystyyn: emme mahda mitään taantumalle emmekä internetille, joten turha tässän yrittää. Tätä ei vain sanota ääneen sille 75-vuotiaalle kestotilaajalle. Levikkikurimuksessa väkeä pistetään pellolle ennätystahtia ja tuote huononee samassa tahdissa.Jäljelle jäävät lapioivat yhteistyökumppaneilta ja STT:lta saatua sillisalaattia sivulle. Kerran viikossa on kahvit talon piikkiin, kun joku omista toimittajista ehti tehdä ihan oikean selvittävän jutun. Jäävuoreen osuttiin, mutta kunhan orkesteri soittaa, niin mikäs tässä.

Viimeisen viiden vuoden aikana kyyti on ollut erityisen kylmää. Useamman 7-päiväisen sanomalehden levikistä on hävinnyt viidennes. Helsingin Sanomien kohdalla puhutaan yli neljänneksen tuhoista. Pitkään plussalla sinnitellyt, agraari-Suomen tukema Maaseudun Tulevaisuus on sekin ottanut siipeensä viiden prosentin verran. Tällä tahdilla esimerkiksi Keskisuomalaisen levikki on vuosikymmenen päästä 34 tuhannen hujakoilla, Hesarin noin 170 tuhatta.


Miksi levikkiromahdusta vastaan ei sitten taistella? Koska pörssiomisteisen yrityksen on tuotettava omistajilleen voittoa. Paljon, paljon voittoa. Media-alalla totuttiin vuosituhannen vaihteessa järkyttävän suuriin, 20-30 % prosentin voittoihin suhteessa liikevaihtoon. Omistajat elävät edelleen mennen maailman loistossa ja kaakista piiskataan viimeinenkin pisara irti ennen heivaamista liimatehtaalle. Keskisuomalainen-konserni tekee edelleen miljoonatolkulla voittoa, samoin kuin Hesarin omistava Sanoma, Turun Sanomat omistava TS-yhtymä sekä Aamulehden omistava Alma Media. En ole ensimmäinen, joka asiaa ihmettelee. Tutkimuksessa tälle on annettu nimi "sadonkorjuuvaihe".

Irtisanomisten aikana johto piiloutuu kuluneen puolustuksen taakse, jonka mukaan yrityksen on tehtävä voittoa. Siitä ei puhuta sanallakaan, että kuinka paljon ja mitä sille voitolle tehdään. On hämmentävää seurata, kuinka mediakonserneista pumpataan ulos miljoona toisensa perään, sen sijaan että tuotot investoitaisiin tai rahastoitaisiin, jotta irtisanomisiin ja mikä oleellisempaa, oman ansaintakyvyn rampauttamiseen ei tarvitsisi turvautua. Mutta tämän kaltainen vastavirtaan pyristely taitaa tämän päivän pörssi-Suomessa olla enemmän kuriositeetti kuin sääntö. Yrityksen taseessa plussalle voi päästä joko kuluja karsimalla, johon pystyy sisäsiisti apinakin, tai tuloja kasvattamalla, joka onkin taas aivan eri kaliiperin taitolaji. Viime vuosina suosiossa on ollut ensin mainittu. Jokainen voi päätellä mitä se kertoo mediakonsernien johdon taidoista.

Joka tapauksessa, kun lehden tilaustulot vääjäämättä laskevat ja levikin romahduksen myötä lopulta myös ilmoitustulot, on noidankehä valmis. Koska voitosta (eli osingoista) ei voi tinkiä, ja uusia asiakkaita ei kyetä heikkenevällä tuotteella hankkimaan, on tingittävä kuluista. Tämä johtaa entistä heikompaan tuotteeseen, ja tulojen laskuun, joka pakottaa taas uusiin säästöihin. Koska voitoista. Ei. Voi. Tinkiä.

Mediatalojen "tuotekehittelyssä" ja "uudistuksissa" ei suinkaan olla vielä päästy keinovalikoiman pohjia kaapimaan. Nyt eletään tabloidien tulon vaihetta, eli vanha, koko aamiaispöydän täyttävä, broadsheet-lehti vaihtuu puolet pienempään, iltapäivälehdistä tuttuun kokoon. Tässä kikka kolmosessa 24 sivusta saadaan 48, joka vaikuttaakin ensi alkuun niin julmetun paksulta, melkein vanhalta kunnon Hesarin sunnuntai-painokselta entiseen lipareeseen verrattuna, että johan tässä on vuosiksi varaa hivuttaa sivumääriä pienemmäksi.

Toinen keino on vähentää ilmestymispäiviä. Tätäkin on harrastettu pitkin taantumaa. Vuodessa on 365 päivää, joutaahan sieltä nyt muutaman irtopäivän sipaista. Kuka hitto jaksaa lukea lehteä esimerkiksi vapun jälkeen, päivään tai pariin. Äärimmäisempi keino on vähentää viikottaisia ilmestymispäiviä. Tuoreimpana tapauksena Kainuun Sanomat muuttuu kuusipäiväiseksi. Tämän kaltaisilla keinoilla juustohöylätään kymmeniä ja satoja tuhansia kuluista. Paljon korkeampaa matematiikkaa on ynnätä mitä tämä tietää menetettyinä tuloina tulevina vuosina.

Traagisinta tässä Suuressa puhalluksessa on suomalaisen lehdistön tietoinen alasajo. Tai pikemminkin, journalismi nyt vain sattuu olemaan tämän rahan ahnehtimisen sivullinen uhri. Kilometritehtaalla, mutta myös toimituksissa on edelleen paljon niitä, jotka tekisivät mielellään hyvää journalismia, jos siihen olisi edellytyksiä. Uusi media-sukupolvi on versomassa, mutta nykyisten sanomalehtien kehitys on ottanut rapiat sata vuotta. Jos tämä perintö hukataan, ei sitä yhtä vaivatta korvata, oli seuraava toimittajien sukupolvi kuinka innokasta sakkia tahansa.

Sanomalehdet tykkäävät hehkuttaa "kokonaistavoittavuuttaan" eli kalankääreen ja nettisivujen yhteenlaskettua lukijamäärää, mutta verkosta ei ole printin rahantekokoneen korvaajaksi. Kun paperin ilmoitustulojen romahdus alkaa, heilahtaa yt-kirves toimituksissa vieläkin raskaammin. Jokainen voi kuvitella millaista journalismia jäljelle jäävä porukka kykenee punnertamaan. Maailmalla vakavasti otettavan tutkivan toimittamisen suunta on käynyt kohti voittoa tuottamattomia, esimerkiksi säätiöiden tuella toimivia, julkaisuja, joita kvartaalitalouden dementoiva vaikutus ei koske. Näilläkin toimijoilla on omat haasteensa, kuten riippuvuus yksittäisistä namusedistä ja heidän rahoitusinnostaan.



Suomessa yksi hetkellinen turvasatama päteville toimittajille voisi olla aikakauslehdet: Vaikka levikkien heittely kurittaa näitä julkaisuja useimmissa tapauksissa pahemmin kuin päivälehtiä, sisältävät useat aikauslehdet sellaista perusteellisempaa journalismia, nyt ja tulevaisuudessa, jota ei sanomalehtien sivuilla enää juuri näe. Tosin suosion suunta on ollut laskeva aikakauspuolellakin. Päivän trendit voivat nostaa lifestyle-lehtien menekkiä keskellä lamaakin, mutta puolen vuosikymmenen otannalla aikakauslehdet ovat kyykänneet jopa päivälehtiä rankemmin: levikki on pudonnut kymmeniä prosentteja. Pahiten internetin ilmaistarjonnasta ovat kärsineet vahvimmin verkossa läsnäolevat yhteisöt, kuten ennen Mikrobittiä lukeneet pelaajat sekä surullisenkuuluisan Vauva-lehden keskustelupalstan väki.

Mutta kun internetistä on kyse, mikään ei ole varmaa. Asiantuntija- ja lifestyle blogien suosio jatkaa kasvuaan ja voi tulevaisuudessa hyvinkin syrjäyttää aikakauslehdet syvällisen erikoisosaamisen ykkösfoorumina. Suosituimmat blogiportaalit kilpailevat maan verkkosivustojen kärkipaikoista uutismedioiden kanssa. Jos ja kun tulevaisuudessa tiedonvälitys on yhä enemmän verkossa, ei blogien suosion kasvulle ihmisten ensisijaisena syvällisen tiedon lähteenä näy mitään estettä. Otaksuttavasti trendi on sen kaltainen, jossa uutistoimitusten rooliksi jää tarjota sähkesilppua ja muuta lyhyttä tavaraa, syvällistä tietoa hallitsevien kirjoittajien suuntautuessa yhä enemmän rajatun yleisösn medioihin.

Myös kaupalliset sidokset esimerkiksi tuotteiden valmistajiin yleistynevät, kuten blogosfäärissä ja aikakausmediassa on jo käynyt. Vahvaa perustaa tällaiselle visiolle antaa muun muassa se, että siinä missä perinteisten uutismedioiden heittelehtivät klikkausluvut ovat vahvasti riippuvaisia vetävistä uutisista, parveilee blogisivuistoilla tasaisesti yhä vain enemmän, oletettavasti nuoria, netinkäyttäjiä. Kolmekymppisille ja sitä vanhemmille ajatus paperisesta lehdestä, jonka kanssa käpertyä sohvalle, on kullanarvoinen idylli, mutta nuoremmat viihtyvät yhä enemmän mobiililaitteen ruudun sinertävässä hehkussa. Facebook on jo yli 10 vuotta vanha. Tämän päivän 18-vuotiaat eivät muista aikaa ennen somea. Tästä voi ja kannattaa päätellä jotain.



Tämä lisäksi tilaa on nouseville uus-medioille, jotka korvaavat niin paikallisuutisoinnin tyhjiötä kuin tutkivan journalisminkin tarvetta. Se on sen sijaan täydellinen kysymysmerkki, että onko tämänkaltaiselle uutistoiminnalle taloudellisia edellytyksiä. Ei ole ollenkaan varmaa, että vähäväkisessä Suomessa, pirstaloituvan tiedonvälityksen seassa, ihmisillä on kiinnostusta tai varaa maksaa laatujournalismista - etenkään paikallisesti. Sanomalehden tilaaminen, ellei jopa lukeminen, kun ei ole enää ensinkään kunnon kansalaisen tunnusmerkki.

On täysin mahdollista, että tulevaisuudessa muutaman ison toimijan uutissähkeet, sosiaalinen paikallismedia sekä lifestyle-blogit - kaikki ilmaistarjontaa - riittävät tyydyttämään virtuaalimaailmaan kotiutuneen länsimaalaisen tiedontarpeen. Isoissa asioissa kansainvälinen uutismedia tarjoaa oleellisen sisällön, mutta miten käy paikallisen tason? Kuka valvoo kotikaupunkisi valtuuston rahankäyttöä? Kuka selvittää, miksi lähiön johtanut silta romahti eivätkä viranomaiset tee mitään? Näihin kysymyksiin saadaan odotella vielä lopullisia vastauksia.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kuka valvoo kotikaupunkisi valtuuston rahankäyttöä? - Aktiivinen kansalainen, joka julkaisee juttunsa paikallismedia tarjoamalla alustalla? - Kari Angeria-

    VastaaPoista