Rasistinen kansannousu ja sitten se todellisuus

Suomen nuorison kansallissosialistiseen larppaamiseen tulee suhtautua isällisesti: välittäen mutta typerää paskaa sietämättä.

Olin tuossa männäsyksynä pari kuukautta ulkomailla ja se toi virkistävää vaihtelua siihen ummehtuneeseen huoneilmaan jota on suomalainen "maahanmuuttokeskustelu". Jos käyttöliittymä sen sallisi, maalaisin nuo sitaatit tuohon klovninnenän punaisella ja sirkusteltan korkuisiksi, sillä keskustelun kanssa tällä Suomen tyhmin ihminen -kilpailulla on kovin vähän tekemistä. On ollut masentavaa lukea toinen toistaan vastenmielisempiä kommentteja, joissa oletettavasti peruskoulutuksen saaneet ja empatiaan kykenevät ihmiset toivottavat lähimmäisille tuhoa, kärsimystä ja kuolemaa. Jos ei pitäisi ilmiön mittasuhteita tiukasti vaaterissa, saattaisi ajatella, että Suomi on kovaa vauhtia luisumassa kohti totalitarismia ja uutta Lopullista ratkaisua.

Nyt kun mamuista, katupartioista, suvakeista sekä rajojen kiinni laittamisesta on mouhottu niin tappiin, että jäljellä ei ole kuin nokittelu absurdeimman typeryyden ejakuloinnissa, on helppo kuvitella, että tätä on todellisuus. Keskiverto-kansalainen, tuo arka päiväeläin, joka uskaltautuu mielipiteineen ulkosalle vain automarketin liepeillä sekä kotoisalla lenkkipolulla, kertoi kokevansa tulevaisuutensa turvattomampana kuin ikinä. Voisi epäillä, että pelon lietsonnassa on onnistuttu.

Kun media ei osaa tai uskalla kontekstoida, saati muistuttaa, että laitetaanpa nyt jäitä hattuun, niin ei ihme että hysteriaa on ilmassa. Asiantuntija saattaa toppuutella yksittäisessä jutussa, että pelko ei korreloi tilastojen kanssa (spoleri: ennakkotietojen mukaan vuonna 2015 sekä rikosten että hälytystehtävien määrä laski edellisvuodesta). Mutta jos samaan aikaan sadat otsikot kirkuvat spekulaatioita joukkoraiskauksista, niin ei tarvitse olla mediatutkija ymmärtääkseen, että julkisuus on jotain muuta kuin todellisuus.

Kun tähän sakeaan soppaan työntää fallisen kauhansa vielä valtakunnallinen julkimokin, alkaa mökin mummollakin jo hameenhelma tutista. Päivän uutinen on tv-juontaja ja urheilupersoona Aleksi Valavuoren "en ole rasisti, mutta..." -avautuminen Twitterissä, jota komppasi myös itse Teemu Selänne. Viimeksi mainittu vaatii kovempia rangaistuksia rikoksista sekä hyysäämisen loppua sillä argumentatiivisella painokkuudella, jonka vain Twitterin 140 merkkiä mahdollistaa. Voisin toki linkittää tähän läjän tutkimuksia siitä, kuinka rangaistuspelote on kovin huono keino rikosten ehkäisemisessä, mutta keskitytään hetkeksi sen sijaan siihen, mikä on vahingollista jääkiekkolegendojen ja oman elämänsä legendojen näennäisen koherenteissa julkilausumissa.

Yleensä ensimmäinen merkki siitä, että jokin on pahasti vialla, on tulla MV-lehden siteeraamaksi. En linkitä Valavuoren neronleimaksen saamaa MV-tribuuttia tähän, koska en halua ohjata nettiliikennettä kyseiselle ihmismielen jättömaalle, mutta toivon hartaasti Valavuoren itsensä pohtivan tällä hetkellä sitä, että hitto, mitähän tässä nyt tuli sanottua?

Analyyttisempi ajattelija saattaisi myös todeta sen, että Suomen velvoitteet Lähi-idän, Afrikan ja Aasian pakolaiskriiseissä eivät ole minkään yksittäisen puolueen, saati poliitikon, "ajamaa politiikkaa", vaan niitä määräävät kansainväliset sopimukset. Tässä mielessä Valavuoren kritiikin sapelista katkesi terä jo ensimmäisellä sohaisulla.

Vielä harhaanjohtavampaa ja vaarallisempaa on rinnastaa yksittäinen rikos kokonaiseen kansanryhmään. Twitter-purkauksen taustalla on tapaus, jossa neljää ulkomaalaista miestä syytetään suomalaisen naisen törkeästä raiskauksesta. Valavuori yrittää suojata sivustaansa viimeisessä kappaleessa, asetellessaan itsellensä marttyyrinviittaa totuuden kirkasotsaisena airuena, siihen tapaan että "Minut saa leimata ihan miksi haluaa. Olen vain huolissani bla bla bla.."

Tämän kaltaisella mutkien oikomisella ja loogisilla virhepäätelmillä ei liene yllätys, että rasisti on juuri se leima, mitä Valavuori tässä on pokkaamassa. Jos Valavuori, kuten kaikki muutkin suomalaisen naisen impeyttä puolustavat, olisi johdonmukainen vaatimuksissaan, niin rajan tuolle puolen tulisi kärrätä suomalaisen naisen vihollinen numero yksi: suomalainen mies. Ja Valavuoren logiikan mukaan myös hän itse, kuten myös Teemu Selänne, ja kaikki muut suomalaiset, ilmeisesti myös naiset ja lapset, ovat syyllisiä tähän rikokseen, joten rajat kiinni ja kovempia rangaistuksia kaikille!

Tähän pakollinen rautalanka: paheksun raivokkaasti ahdistelua, en hyväksy kenenkään raiskaamista, oikeuden syyllisiksi toteamille kuuluu Suomen lain mukainen rangaistus ja ulkomaalaisten rikoksiin syyllistyneiden kohdalla myös lopulta samaisen lain mukainen maasta karkoitus. Hämmästyttävää kyllä, järjestelmä toimii näin ilman rasistien mesomistakin.

Miksi julkimoiden hourehdinta on sitten vahingollista? Koske kuten jokaisten vaalien alla saamme aina todeta, jostain syystä julkkis-status tuo uskottavuutta myös asiakysymyksissä. On yksi asia, että lauma elämäänsä väsyneita katkeroita möykkää illat läpeensä kaupungintalon edustalla ja siitä kirjoittaa paikallislehti sekä muutama blogisti, mutta kun a-sarjan julkkis kommentoi b-sarjan mediapersoonan jorinoita ja siitä uutisoidaan valtakunnan ykkösmedioissa, niin se tavallinen, turvallisuutensa puolesta murehtiva kansalainen saa lisää vettä kauhukuviensa myllyyn.

Ja kun suuremmat väestönosat alkavat kuvitella, että hätä on tämän näköinen, niin järeämmät toimet alkavat tuntua kohtuullisilta, ja tie kohti kurjempaa tulevaisuutta on taas pykälän myötäisemmässä kulmassa. Pahaa tekevätkin ihmiset kuvittelevat usein olevansa hyvällä asialla. Tällaisina aikoina median tulisi erityisellä huolellisuudella ja peräänantamattomuudella murtaa vihapuhetta, myyttejä sekä disinformaatiota, mutta kuten usein on, tästä jäädään kauas, ja sitten pahoitellaan, vaikka rasistiset löysät ovat jo housuissa.

Perspektiiviharhaa synnyttää median ja lopulta meidän kaikkien sairaalloinen kiinnostus kaikkea äärimmäistä kohtaan. Kun joku on oikein väkivaltainen, umpimielinen, typerä tai törkeä, seuraa siitä kohua ja otsikoita. Ja jos ei ole tarkkana, alkavat lööpit omassa mielessä korvata todellisuuden.

Jotta totuus ei unohtuisi, niin laitetaan tätä "rasismin vyöryä" hieman parempiin mittasuhteisiin. Kokoonsa ja merkittävyyteensä nähden aivan tolkutonta mediahuomiota saaneen Soldiers of Odinin "isommat ryhmät" ovat poliisin mukaan kooltaan 5-15 henkeä. Tällä porukalla ei miehitetä edes neljää keilarataa.

Yhtä kohuttu Rajat kiinni! -liike on kerännyt Facebookissa 7600 jäsentä. Tämä on siis aktivismin laiskin muoto: kyllä, olen sen verran samoilla linjoilla tämän sivuston kanssa, että klikkaan tuosta "liity ryhmään". Mielenilmauksiin on vaivautunut paikalle joitakin kymmeniä ihmisiä. Vertailun vuoksi, Facebookin Vilkasta virkkausta -ryhmässä on yli 20 000 jäsentä. Tai jos aatepuolella halutaan pysyä, niin Suoman Amnestylla on yli 65 tuhatta tykkäystä.

Entäpä nyky-suomalaisen "en ole rasisti, mutta.."-ajattelun päähautomo Hommaforum. Rekisteröityneitä jäseniä sillä on hieman yli 10 tuhatta, siis noin 1,8 promillea väestöstä, jonka enemmistöä huomattavasti radikaalimpi, mutta myös pienempi Rajat kiinni! -ryhmä väittää edustavansa. Esimerkiksi jalkapalloon keskittyvällä Futisforumilla jäseniä on 52 tuhatta, lähes prosentti väestöstä. Väkimäärään suhteutettuna futisfanien mielipiteet maahanmuutosta ovat relevantimpia kuin yhdenkään edellä mainitun porukan.

Tämä ei tarkoita, etteikö rasististen hullujen väkivaltafantasioihin pitäisi suhtautua vakavasti. Jossain vaiheessa joku sivullinen todennäköisesti kuolee tai vammautuu. Myöskään maahanmuuttajien rikoksiin ei tule suhtautua vähätellen - mutta ei myöskään paisutellen. Tämän toistelu alkaa vain käydä vähän vanhaksi. Kuvitelkaa perämetsistä torille laukannutta mullilaumaa, joka vaatii kovaan ääneen, että Suomessa tulisi kantaa veroa. Kun heille yrittää selittää, että sitä on muuten tehty jo, ankarasti ja satojen vuosien ajan, jatkaisivat nämä änkyrät moikaamistaan kuin mitään ei olisi sanottu tai tehty. Olisiko tällaisen sakin paikka poliittisessa paneelissa vai pehmustetussa huoneessa?

Mikroskooppisen pieni, mutta kovaääninen lauma yrittää kovasti väittää, että maahanmuutto on hallitsematonta, kaikki eriväriset ovat raiskaajia ja katupartiot "tervetullut lisä" järjestyksenpitoon. Ja media pörrää tämän myrkynvihreän liekin ympärillä kuin koiperhoset. Toisin sanoen, Hitler-setä tulee ja tuomitsee, suvakkien tilinteon hetki koittaa kun kikkare osuus tuulettimeen. Voisiko järjissään oleva enemmistö yhteen ääneen nyt vihdoin todeta, että Hitler-setä ei tulekaan. Aleksi Valavuorta mukaillen: käsi ylös virheen merkiksi?